Pariisin matka lähenee ja selvästi on havaittavissa pientä innostusta. Tasan kuukauden päästä ollaan lentokoneessa, JÄNNÄÄ. Eilen epätoivolla yritin opiskella hieman perusfraaseja. Ei taida aivot ja kieli toimia synkassa, koska kuulostin lähinnä virtahevolta. Kamalaa. Ei tulla saamaan kyllä muuta kuin murhaavia katseita paikallisilta (jospa siellä olisi edes jokunen paikallinen kaupungissa, kun pariisilaiset viettävät itse lomaansa juuri samaan aikaan..)
Pariisin säästönorsu on saanut ruokaa aika tasaisesti, eipä me varmaan reissussa nälkään kuolla. Mutta saipa Norsu uuden toverin pienestä norsusta.
Ovatpa he söpö pari. Pieninorsu ei ole vielä saanut virallista säästökohdetta, mutta jollen parempaa idea saa, Michael Korsin JetSet -laukku on ollut kaukainen haave, jota ei ole tullut koskaan hankittua..
Lipastokin (aiemmin tekstissä: Tuunattu lipasto ja tuolit ) sai uudet nahat kangaspalasta, jonka ostin Vallilan outletista Tammistosta taannoin. Oli myynnissä mallikangaspaloja, n. 150cm pitkiä paloja muistaakseni, 5 € kpl. HALPAA. Etupaneelien kangaspäälystetyt palaset vain nykäsemällä irti (ei juurikaan väkivaltaa ja työvälineitä tarvinnut, kun oli kuumaliima jo hieman päättänyt kuivahtaa...), vanhat liimat pois ja liimalla uudet paikoilleen. Noin vajaan tunnin homma ja taas näyttää lipasto erilaiselta. :)
<3Jenulia
KoKoti
KoKoti - Itse tehtyä ja kierrätettyä sisustusta suurella sydämellä.
perjantai 27. kesäkuuta 2014
maanantai 26. toukokuuta 2014
Makuuhuoneen kesäfreesaus
Tältähän meillä näytti aiemmin...
Hiukan alkoi näyttämään meidän makuuhuone ahdistavan synkeältä. Oli musta päiväpeite, mustat huopatyynynpäälliset ja ulkona paistaa aurinko ja on +28 asteen helle päällä. Pakko oli siis kaivaa hieman vaaleita tekstiilejä esiin. Päiväpeite on hieman kittana 120cm leveään sänkyyn, jossain vaiheessa pitäisi sijoittaa uuteen hieman leveämpään. Mutta pahimmassa hädässä tämä ajaa asiansa paremmin kuin hyvin.
Tämän keltakuvioisen tyynynpäällisen kaivoin Prisman alelaarista -30% alennuksella. Nyt on aurinko olohuoneen lisäksi (keltainen Kuplat) myös makuuhuoneessa!!
Mikäs muu se on mielessä kuin Pariisi... Kohtahan se on jo heinäkuun loppu ja pääsee sinne oikeasti. KAKSI KUUKAUTTA. Mutta sillä välin pitää tyytyä tuijottelemaan tätä Zalando Loungesta tilaamaani tyynynpäällistä.

Jonkun aikaahan me oltiin ilman kattovalaisinta. Edellinen muovinen härpäke joutui väistymään roskikseen, koska sitä ei vaan saanut pyyhittyä pölyistä. Sitten tilalle ostettiin uusi varjostin, jonka piti muuttua oranssista valkoiseksi ja sen jälkeen vuorautua Marimekon Lumimarjalla. Ei onnistunut. Tämän säätämisen jälkeen oli turvauduttava ainakin väliaikaisesti, ylläriylläri, Ikean valaisin valikoimaan. Nyt meillä katossa paistattelee hyvin "Peruspentti" -valaisin. Täysin hajuton, mauton ja väritön... Ehkä joskus raaskisi ostaa tilalle jotain parempaa.
<3Jenulia
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Haaste!
Se tunne, kun alas istuminen ja kirjottaminen ei vaan suju. Johtuneeko kesän tulosta, joka taas tarkoittaa pakottavaa salilla ja juoksemassa käymistä, josta taas seuraa järjetön väsyminen ihan perus arjen askareissa; hyvä, kun jaksaa töissä käydä!
Iso kiitos DIY: Life & everything -blogin Heini Kristiinalle isosta potkusta persauksiin. Ehkäpä tämä tästä nyt taas lähtee. ;) Sähköpostiini siis kilahti tänään aamulla ilmoitus haasteesta! Tässä taannoin osallistuin, tattadaa, Facebookissa arkihaasteeseen. Sehän oli kerrassaan dorkaa, koska ei mun arjessa yleensä tapahdu mitään tätä kummallisempaa:
Eli kävin töissä, istutin yrttejä, vein kirpputoripöydälle tavaraa, rapsutin koiraa ja söin.. Villiä.
Mutta ehkäpä tässä haasteessa joutuu jopa miettimään hetken pidempään! Joten otan haasteen vastaan.
Ja mikäs tässä haasteessa on pointtina:
Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
Haastetun pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen
Haastetun pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
Sinun pitää kertoa kenet haastoit
Ei takaisin haastamista.
Ja tästä nyt sitten ensin 11 asiaa minusta:
1/ Oon maailman epäjärjestelmällisin ihminen. Se osittain ehkä johtuu näistä neliöistä, kun kaikelle ei edelleenkään ole omia paikkoja. Tulee sitten tungettua tavaraa ihan mihin sattuu. Esimerkiksi mun vaatekaappi näyttää tältä..
2/ Vihaan älypuhelimia. Mulla oli pitkän aikaa hyvin toimiva vanhanliiton Nokia E7. Hän toimi moitteettomasti, mutta sitten jostain syystä Whatsapp lopetti toimimisen. Eli siis ostin Lumian. Lumia tuhoutui; se ei jostain syystä kestänyt tiputtamista näyttö edellä kivilattialle... No nyt on käytössä Samsungin Galaxy joku Core plus ehkäpä...? No.. Nyt olen sitten koukuttanut itseni kaiken näköisiin sovelluksiin. Mitä enemmän sillä voi laskea aktiivisuutta tai kaloreita, sen parempi.
3/ Oon maailman huonoin laihduttaja. Sen mitä rehkin menemään kuntosalilla tai lenkillä, vedän tuplana sitten ruuan muodossa takaisin. Ruoka on vaan liian hyvää. Nimimerkillä leivoin eilen banaani-vaahterasiirappi-nutella cupcakeseja.. Läski.
4/ Alusvaatteiden pitää sopia yhteen. Rintaliivit ja alushousut. Aina.
5/ Laulan paljon. Ja laulan kovaa. Enkä taida ees osata. Naapuri parat.
6/ Inhoan aterimien lajittelua. Meillä on aina aterinten kuivausteline aivan tupaten täysi, koska mä en vaan jostain syystä tykkää lajitella niitä laatikkoon.
7/ Toisaalta sitten taas rakastan astioiden järjestelyä kaapissa. AH! Tulee hyvä mieli, kun siivoaa ja järjestelee astiat kaappiin uudelleen. (mulla on myös kesä- ja talviastiat erikseen)
8/ Oon todella huono tekemään projektit loppuun. Aivan innoissani aina aloitan kaiken näköistä ja sitten innostus loppuu. Tälläkin hetkellä varmaan muutama kymmen projektia vaiheessa..
9/ Oon äärimmäisen fanaattinen sängyn petaamisessa. Sen täytyy olla just eikä melkein.
10/ Koukuttava tarve selata nettikauppoja. Zalando taitaa olla pahin. Zalando on saatanasta.
11/ Oon SUUURI Kauniit ja rohkeat fani. Menetän yöunia sen takia, kun jaksot loppuu jänniin kohtiin.
Ja sitten kysymykset, joihin Heini Kristiina haastoi!
11 kysymystä
1. Mikä on paras irtokarkki?
- EHDOTTOMASTI mustat autot, jotka on jotain hedelmäkarkkeja. Kuuluvat tuohon... Lauantai-karkkipussiin. OMNOM.
2. Jos saisit kahdeksankymppiä rahaa, mihin käyttäisit sen?
- Laittaisin sen meidän Pariisin -ruokakassaan!
3. Ottaisitko ennemmin kotitontun vai saunatontun?
- Kotitontun. Ei ole saunaa. Ja saunatonttu kuulostaa konseptina tosi karmivalta ja hämärältä..
4. Minkä väriset tulppaanit sopisivat keittiöösi parhaiten?
- Valkoiset. Myös liloja on ollut.<3
5. Mitä lisukkeita laitat hotdogiin?
- Hodari.. Hmmm.. En oo syöny kyseistä tuotetta... En edes muista milloin. Mielelläni jättäisin kyseisen tuotteen syömättä.
6. Mihin tupaan kuuluisit Tylypahkassa?
- Olisin varmaan joku Puuskupuh.. HAH. Eikun oikeesti Hufflepuff, that's me.
7. Miten selviäisit vuodesta ilman meikkiä?
- Oikein hyvin jos ei tarvisi käydä töissä. Tai voisin vaihtaa johonkin toimistohommiin johonkin maan alle..?
8. Mämmi vai maksalaatikko?
- Hyi. Jos on ihan pakko valita toinen, ni sitte maksalaatikko rusinoilla. Sitä meidän koiraki söis mielummin.
9. Jos olisit lintu, mikä lintu olisit?
- Riikinkukko.
10. Minkälaiset pussilakanat ostit viimeksi?
- En ole ostanut koskaan pussilakanoita, koska niitä tulee aika tasaisesti lahjoina. Mutta kyllä tämä joulupukilta aikoo toivoa puuvillasatiinisia Marimekon Lumimarjoja seuraavaksi!
11. Mikä on paras kellonaika päivästä?
- Vapaapäivänä aamupäivästä... klo 11?
Ja haaste lähtee seuraaville blogeille:
Syvältä.
My Moon
Kättein jälet
Asunto46
Kotila
Sisusta sydämellä
When life gives you lemons
Minibudjetilla
KotiKolonen
Kotiporstua
Villa Valko
Ja teidän 11 kysymystä:
1. Tuote, jonka aiot ostaa seuraavaksi (tai jonka ostosta haaveilet) ?
2. Oletko menettänyt uskosi suomalaiseen designiin (viitaten tuotantoon Aasiassa jne)?
3. Mitä aiot tehdä kesällä?
4. Mikä on kotisi lempipaikka?
5. Mikä projekti on tällä hetkellä kesken?
6. Paras löytösi/tuunauksesi/rakennelmasi ikinä?
7. Brändi, jonka tuotteisiin olet hullaantunut?
8. Mistä haaveilet?
9. Projekti, jonka aloittamista et suosittele kenellekään?
10. Kesän hittibiisi?
11. Mikä tekee Sinun / Teidän kesän?

perjantai 25. huhtikuuta 2014
Pieni pala meidän pääsiäisestä.
En ole mikään kamala sesonki-sisustaja. Nyt jotenkin on lähtenyt mopo käsistä; astioista on kehkeytynyt talvi- ja kesäastiat, verhot... Ehkäpä sitä on jo sen verran rouvautunut tässä 25 vuoden kynnyksellä, että tämmöiset asiat alkaa punkemaan puoliväkisin läpi.
Enpä aikaisemmin ole hankkinut edes ulko-oveen ajankohtaista "tervehdystä". Vanhuus ei tule yksin...

torstai 10. huhtikuuta 2014
Pieniä hankintoja
Nyt kuitenkin tuskani on päättynyt ja siivouksesta tuli kerta heitolla mukavempaa! Taannoin tuli asioitua Hyvinkään Willan Tigerissa .
Ja löysin kivoja siivousliinoja! Niitä ei koskaan ole liikaa ja ne eivät koskaan ole liian söpöjä. Kerran aiemmin olen jo ostanut Tigerista siivousliinoja aivan täpinöissäni ja nyt osui juuri sopivia "uuteen" kotiin ja ennen kaikkea pääsiäisen aikaan!
Tämmöisiä hieman folklore -henkisiä lintuja...
..Ja pääsiäisen tipusia!
Liinat ovat suuria ja ne voikin oikein hyvin leikata puoliksi, joten paketista saa 8 hyvän kokoista siivousliinaa. Hinta taisi olla maksimissaan 2€ /pkt. Kyllä näillä kelpaa siivota vessaa!
Kevät tipuja näyttää olevan tarjolla myös serveteissä 1€/pkt !
Samalla reissulla tuli haettua Clas Ohlsonilta uusi jatkojohto. Ei haittaa, että jatkojohdot yleensäkin olisi kivannäköisiä. Perus valkoinen jatkojohto menee rumannäköiseksi ja ne ovat ennen kaikkea TYLSIÄ! Nämä tekstiilipäällysteiset jatkojohdot ovat siis vastaus ainakin meidän tarpeeseen. Linkistä pääset suoraan verkkokaupan Northlightin jatkojohtoihin. Ihania värejä ja kuoseja.
Hintaa jatkojohdolla on 18€, joka on 15€ enemmän kuin tavallisella valkoisella nelipaikkaisella jatkojohdolla. Mutta onko sillä hinnalla nyt väliä, kun se on noin kiva?
<3Jenulia
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Iittala Taika 2014
Kuva lainattu netistä |
Hieman niitä tuli jo tammikuussa, ja ensi viikolla niitä tulee lisää. Iittalan Taika-sarjan uutuuksia! Taikan (vuodelta 2006) kuvio on Klaus Haapaniemen käsialaa, Heikki Orvolan suunnitteleman Aika -sarjan pohjalle. Itse aloitin sarjan keräämisen mustavalkoisena nelisen vuotta sitten. Ostaminen on junnannut hieman paikallaan, ehkä osittain sen takia, että tuotannosta ei ole poistunut tai tullut uusia osia.
Mutta tammikuussa myyntii tulivat 41cm tarjoiluvati, kaadin, uusi ruokalautaskoko (27cm) sekä juomalasit. IHANIA. Keittiön puolelle tuli myös keittiöpyyhkeet, muuhun kodin sisustukseen mohairvillaiset tyynynpäälliset.
Ja nyt ensi viikolla pääsemme nauttimaan lisää uutuuksista. Joitain osia on ollut mahdollista ostaa jo ainakin Esplanadin myymälästä. Pääosin nämä osat ovat olleet myynnissä viennissä aasiassa! Osat ovatkin suunniteltuja varmasti aasialaisten ja heidän ruokakulttuurinsa innoittamina. Sarja on suosiossa varsinkin japanilaisten ja kiinalaisten keskuudessa, joten pienet dippikupit, posliiniset keittolusikat ja pyöreämpi linjaiset muodot ovat vain loogista jatkumoa.
Kulhojen uusi muoto on hyvin samankaltaisen oloinen kuin Arabian 24H -sarjan muotokieli. Pienet vadit ovat ihanat ja keittolusikoita on ehdottomasti saatava!
<3Jenulia
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Lokkia kevääseen
Tiedostan, että turha rahanmeno on yleensä seurausta lauseesta: "..pikaisesti poiketa tossa kääntymässä..".. Niinpäniin. Oon niin heikko. Yleensä tuon lauseen sanomisen tai ajattelun jälkeen ei kannattaisi mennä kauppaan sisään. Tai vaihtoehtoisesti verkkokauppaan. Vieläkään en kyllä ole tilannut H&M Homesta muutama postaus sitten hehkuttamiani keltaisia riikinkukko -tekstiilejä.. IHME!
Mutta kävinpä tuossa taannoin paikallisessa "Marimekon myymälässä". Myymälä ei siis virallisesti ole Marimekon myymälä vaan kulkee nimellä Marikko. Heillä on siis valikoimassa Marimekon tuotteiden lisäksi myös muutakin, esim Lennolin tekstiilejä.
Sieltähän sitten tarttui mukaan pieni pala kangasta.. Mitäänhän ei pitänyt ostaa.
Alunperin ihastuin tähän:
Kurjenpolvi jostain syystä sulatti mun sydämen aivan samantien. Oikeasti printin kuvio on keltaisempi, ei näin okrainen. Mutta silti semmonen hieman sahramin sävyinen, että taitaapa olla sitten loppukesän-alkusyksyn Must have -ostos..
Ja lopulta myyjän ympäripuhumisen seurauksena ostin tätä:
Lokki -kankaan väritys sopi meille paremmin tällä hetkellä. Vaikken printistä itsessään hirmuisesti tykännyt, mutta värin kirkkaus sai muuttamaan mieleni.
Aloinpas sitten saman tien hääräämään uusia tyynynpäällisiä. Ja ei ollut mitään kivaa yhdistelmäkangasta kaapissa ennestään, mutta silti piti päästä ompelemaan.. No yritin ensin 40cm tyynyyn perustyynynpäällistä. No eihän siitä sitten mitään tullut ja ompelin lopulta kankaanpalat väärin päin toisiinsa kiinni.. Mutta onni onnettomuudessa siinä ratkoessani muistin ostaneeni muutama kuukausi takaperin Vahinkotavarakeskuksesta Lennolin sisätyynyjä. Tyynyt ovat suorakaiteen muotoiset (about 20 x 40 varmaankin..) ja ehdottomasti oli parempi idea tehdä näihin uudet tyynynpäälliset.
Ja kivaa pieni piristystähän siitä taas tuli. Printti "onneksi" hieman katosi, kun tyynyt ovat niin pienet. Siitä tuli lopulta jopa ihan kiva.
<3Jenulia
Mutta kävinpä tuossa taannoin paikallisessa "Marimekon myymälässä". Myymälä ei siis virallisesti ole Marimekon myymälä vaan kulkee nimellä Marikko. Heillä on siis valikoimassa Marimekon tuotteiden lisäksi myös muutakin, esim Lennolin tekstiilejä.
Sieltähän sitten tarttui mukaan pieni pala kangasta.. Mitäänhän ei pitänyt ostaa.
Alunperin ihastuin tähän:
Kuva: Marimekon verkkokauppa |
Kurjenpolvi jostain syystä sulatti mun sydämen aivan samantien. Oikeasti printin kuvio on keltaisempi, ei näin okrainen. Mutta silti semmonen hieman sahramin sävyinen, että taitaapa olla sitten loppukesän-alkusyksyn Must have -ostos..
Kuva: Marimekon verkkokauppa |
Lokki -kankaan väritys sopi meille paremmin tällä hetkellä. Vaikken printistä itsessään hirmuisesti tykännyt, mutta värin kirkkaus sai muuttamaan mieleni.
Aloinpas sitten saman tien hääräämään uusia tyynynpäällisiä. Ja ei ollut mitään kivaa yhdistelmäkangasta kaapissa ennestään, mutta silti piti päästä ompelemaan.. No yritin ensin 40cm tyynyyn perustyynynpäällistä. No eihän siitä sitten mitään tullut ja ompelin lopulta kankaanpalat väärin päin toisiinsa kiinni.. Mutta onni onnettomuudessa siinä ratkoessani muistin ostaneeni muutama kuukausi takaperin Vahinkotavarakeskuksesta Lennolin sisätyynyjä. Tyynyt ovat suorakaiteen muotoiset (about 20 x 40 varmaankin..) ja ehdottomasti oli parempi idea tehdä näihin uudet tyynynpäälliset.
Ja kivaa pieni piristystähän siitä taas tuli. Printti "onneksi" hieman katosi, kun tyynyt ovat niin pienet. Siitä tuli lopulta jopa ihan kiva.
<3Jenulia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)